Moraalista...

Viime aikoina olen miettinyt paljon moraalia. Onko oma moraalini heikentynyt vuosien saatossa vai olenko vaan kasvanut ihmisenä? Aikuistunut? Olen ennen ollut ehdoton asioiden suhteen, työ tehdään täydellisesti tai ei ollenkaan, lapset hoidetaan juuri tietyllä tavalla ja ihmissuhteet ovat täydellisen suojattuja kaikelta pahalta. Pettäminen on tilanteessa kuin tilanteessa ollut ehdottoman väärin ja "valkoiset valheet" tuomittuja. Olenko siis paha ihminen kun nykyään ajattelen että pieni valhe, josta joudun yksin kärsimään on sallittua jos se säästää läheiseni ja rakkaani kivulta ja kärsimykseltä? Nyt en tarkoita avioliiton ulkopuolisia suhteita ja ystävyyttä myrkyttävää epärehellisyyttä, vaan esimerkiksi kun tyttäreni kysyy minulta että äiti, miksi olet surullinen vastaan että äiti itkee koska olen onnellinen. Miksi vaivaisin pienen tytön mieltä kertomalla että rahat ei riitä tässäkään kuussa tai että riitelimme isin kanssa kun voin pitää tyttäreni onnellisena. Lapsena.

Moraalista on puhuttu paljon myös julkisuudessa. Onko homoliitot siunattava asia ja saavatko homot hankkia lapsia? Räsäsen ehdoton kanta näihin kysymyksiin en mielestäni ehdottoman tuomittava! Jos ainoat ihmiset, jotka saavat hankkia lapsia ovat rikkaita, hyvin pukeutuvia, konservatiivisia perheitä, joissa on äiti, isä, kaksi lasta ja koira, kaksi autoa ja omakotitalo ei Suomea olisi. Ovatko nämä perheet täysin ongelmattomia ja onnellisia?
Näiden säännösten mukaan en minäkään saisi hankkia perhettä ja kasvattaa lapsia. Olen liian köyhä, asun kerrostalossa,  omistan vanhan autonromun ja täytän vaatekaappini suurimmaksi osaksi tarjoustalon tuotteilla sekä kirpparilöydöillä. Jollen näin tekisi, ei lapseni söisi viittä kertaa päivässä. Olenko ainoa, joka on tyytyväinen siihen että tuo autonromu kuljettaa minut paikasta A paikkaan B useimmiten ilman ongelmia? Olenko ainoa, joka säästää omissa vaatekustannuksissa taatakseni lapsilleni lämpimät vaatteet? Olenko huono äiti, koska joudun kaupassa laskelmoimaan ja suunnittelemaan tulevan viikon ruokatarpeet rajallisen budjetin mukaisesti? Olemmeko ala-arvoinen perhe, koska koiramme on sekarotuinen eikä hiemoimman kennelin muotovalion ykköspentueesta? Onko tämä se Suomi, jonka vuoksi olemme taistelleet? Emmekö mieheni kanssa ansaitse onnea, koska mieheni on raavas työläinen ja itse olen kituuttava pienyrittäjä? Eivätkö kaksi ihmistä, jotka rakastavat toisiaan enemmän kuin mitään maailmassa saa rakentaa omaa pesää jossa on tilaa vain ja ainoastaan ehdottomalle rakkaudelle? Lapsen ja vanhemman väliselle rakkaudelle. Siinä rakkaudessa ei enään ole sukupuoleen katsomista. Suomessa on paljon perheitä, kaikilla meillä on ongelmamme. Kuka meistä on oikeutettu määrittelemään miten toisen kuuluisi elämänsä elää? Onko parempi että lapsi kasvaa perheessä jossa on isä ja äiti, alkoholi ja väkivalta? Vai isä ja isä / äiti ja äiti, lämpöä ja rakkautta? Lapset eivät itse muodosta mielipiteitään siitä mikä on "outoa" tai "väärin", me opetamme sen heille. Jos kerron tyttärelleni että "teidän luokan Liisa on huonosta perheestä jossa on kaksi äitiä" on tyttäreni ehdottomasti sitä mieltä, että Liisa, joka siihen asti on ollut hänen paras ystävänsä, onkin ihan tyhmä. Aikuisten asenteet ratkaisee, valitettavasti vaan maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ajattele nenäänsä pidemmälle vaan päästelevät suustaan mitä sattuu.

Olen itse äärettömän onnellinen elämästäni ja perheestäni, enkä vaihtaisi mitään pois. Eiköhän kantani tullut selväksi.